Vibrafonisti Panu Savolainen (s. 1990) tunnetaan monipuolisena ja ilmaisuvoimaisena muusikkona, säveltäjänä ja yhtyeenjohtajana niin jazzin, klassisen kuin muunkin akustisen musiikin parissa. Suomalaisen musiikkimaailman tietoisuuteen hän nousi vuonna 2009 perustetun Herd-trionsa sekä erityisesti Herdin ja laulaja Aili Ikosen suomalaiseen jazziskelmään sukeltaneen Jazzbasilli-projektin myötä. Kolme albumia julkaisseen, European Jazz Competition -kilpailunkin voittaneen Herdin lisäksi Savolainen on johtanut mm. Toivo Kärjen 100-vuotisjuhlavuotta juhlistanutta Toivo-yhtyettään sekä vuonna 2017 perustettua Panu Savolaisen Soivaa Trioa. Tuorein Savolaisen omista sävellyksistä koostuva albumi Soiva julkaistiin 2021.

Klassisena lyömäsoittajana uransa aloittaneen Panu Savolaisen ennakkoluuloton ja rohkea lähestyminen musiikintekemiseen on johtanut hänet omien yhteidensä ohella lukuisiin yhteistyöprojekteihin ja solistitehtäviin, joista mainittakoon mm. esiintymiset Helsingin kaupunginorkesterin, Sinfonia Lahden, UMO Helsinki Jazz Orchestran sekä KYN-naiskuoron solistina sekä vuonna 2017 alkanut yhteistyö legendaarisen kansanmusiikkiyhtye JPP:n kanssa. Vuosina 2013-18 hän isännöi ja tuotti vaihtuvien vieraiden kanssa yli 50 konsertin verran omia Herd- ja Panurama-klubejaan Suomen Kansallisteatterin Lavaklubilla sekä Lahden Pikkuteatterissa. Uutta instrumentaali- ja laulumusiikkia Savolainen on säveltänyt omien yhtyeidensä lisäksi mm. Vuokko Hovatta Kolmisin -yhtyeelle, jonka kanssa hän on myös esiintynyt aktiivisesti.

Tärkeimpien kotimaisten festivaalien, klubien ja konserttisalien lisäksi Pori Jazzin Vuoden taiteilijaksikin vuonna 2010 valittu Panu Savolainen on esiintynyt kiertueilla mm. Australiassa, Etiopiassa sekä Meksikossa. Muusikontyönsä ohella hän on mm. juontanut omaa musiikkiaiheista Panurama-podcastiaan sekä toiminut Sipoon Kalkkiranta Jazz -festivaalin taiteellisena johtajana vuosina 2014-16. Panu Savolainen on valmistunut musiikin maisteriksi vuonna 2014 Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta, missä hän on sen jälkeen toiminut myös vibrafoninsoiton tuntiopettajana.

Mediassa sanottua

”[…] Severi Pyysalon innoittamana aloittanut vibrafonisti saa soittimestaan irti poikkeuksellista dynamiikkaa, yllättävän suuria tehoja ja nyansseja. Savolaisen soolon rakentelut olivat jälleen erityisen jännää seurattavaa. Hänellä on kyky pidätellä, haistella tonaliteetin ja rytmiikan marginaaleja ja iskeä tehokkaasti aivan yllättävältä suunnalta.” -Helsingin Sanomat
”Panu Savolainen ja Herd olivat neljä vuotta sitten Young Nordic Jazz Comets -kilpailun kiinnostavin yhtye ja nyt kaikki, mitä he tekevät, on aivan huippua.” -Helsingin Sanomat
• ”Liioittelematta voikin sanoa, että Herd on omalla poikkeuksellisella kokoonpanollaan jo ainutlaatuinen sekä suomalaisittain että pohjoismaalaisittain – ja vähintään pohjoismaalaisittain.” – Helsingin Sanomat
• ”Panu Savolainen breddar vibrafonens klangvärld – mer klassiskt men inte kliniskt” – Hufvudstadsbladet
• ”Savolaisen sävellykset ovat niin tasokasta lajia, ettei kuulija kerta kaikkiaan voi olla niistä välittämättä” -Keskisuomalainen
• ”Soiva-albumi hivelee korvaa ja mieltä lämpimän akustisella soinnillaan ja levollisen harmonisella sävelilmaisullaan” -Turun Sanomat

Omat albumit

CD:t ja LP:t myy mm. Doorbell Music -verkkokauppa.

Valikoitu muu diskografia

  • Timo Alakotila: Ikiliikkuja (2020)
  • Ville Vannemaa Cassiopeia (2019)
  • Vuokko Hovatta Kolmisin: Pysykää sängyssä sunnuntaisin (2018)
  • KYN & Panu Savolainen: Outo Kantele (2018)
  • Timo Lassy: Love Bullet (2015)
  • Ninni Poijärvi: Tie (2014)
  • Dalindéo: Kallio (2013)
  • Kerkko Koskinen Orchestra: Trains & Letters (2011)

Koko diskografia: Discogs Panu Savolainen

Valikoidut apurahat ja palkinnot

  • taiteilija-apurahat Suomen Kulttuurirahasto (2020), Taiteen edistämiskeskus (2014 & 2017)
  • European Jazz Competition -kilpailun voitto Herd-yhtyeellä (2011)
  • Erik Lindströmin rahaston stipendi (2011)
  • Pori Jazzin Vuoden taiteilija (2010)